Sus siunatkoon, kun on liukasta.
Kahdesti nilkkani murtaneena, oppii varomaan näitä kelejä.
Tänään kartoitin kotona olevat apuvälineet. Onneksi jotain
löytyykin.
Nastat, jotka kiinnitetään kenkiin (kantapään alle)
tarranauhoilla – Hyvät, ja ei hyvät.
Hyvät siksi, että nastat nappaavat myös jäähän kiinni.
Ei hyvät siksi, että vähänkään jyrkemmässä mäessä, varsinkin
alaspäin tullessa saa silti olla varuillaan, ettei siirry meno perslaskuksi.
Sitten löytyy kyllä keppi, jossa on myös piikki. Sen käyttöä
en ole vieläkään oppinut, en kepin, enkä sen piikinkään. Jäämme
harjoittelemaan.
Oikeaan ankkaläpsyjalkaan on tuki, joka pitää putoavaa
(valahtavaa) jalkaa ojennuksessa. Periaatteessa ihan hyvä, mutta vaatii kengät,
jossa on nauhat, johon tuen saa kiinni. Itse olen myös huomannut, että
varsinkin portaissa jalan kontrolloiminen on silti tärkeää, tuesta huolimatta,
koska itse en ainakaan meinaa älytä nostaa jalkaa tarpeeksi, ettei potkaise
portaaseen, ja löydä itseään polviltaan. Kesäksi olenkin suunnitellut sellaista
nilkkatukimallia, koska tuo itsellä oleva, ei ole mielestäni kuuman kesän
malli.
Jos lähden uhmaamaan kohtaloa jäisille teille kävellen, on
ehdoton kauppakärry. Täällä on tarjonta ollut sen verran nuukaa, noiden kuosien
ja mallien suhteen, että tuunailin vähän omaani.Kiinnitin etuläpän, jossa on puhelimelle ja tilpehööreille oma tila. Odottelen että jossain
kaupassa tulisi vielä vastaan malli, jossa olisi tuossa kärryssä sellainen
retkituoli valmiina, niin kuin kalamiesten repussa.
Näillä koitan pärjätä tämän talven liukkaat. Kävely hetkistä
on turha haaveilla tällä erää. Sen verran on tuo tasapaino huono. Kovasti
koitan kuntoilla täällä kotona. Ajatuksen tasolla sitäkin paljon enemmän, kuin
käytännössä.
Huomenna kohti Turkua. Osallistun lääketutkimukseen, jos
kaikki kokeet ovat ok. Käytössä lääkityksenä tällä hetkellä Rebif, joka siis
vaihtuu, jos lääkäri on sitä mieltä, että estettä ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti