Kotona jumppaa ja kuntoilua.

Kaiken laista rimpuiluvälinettä on tässäkin taloudessa nähty vuosien varrella. Kuitenkin loppujen lopuksi, jotkut ovat jääneet jäädäkseen, toiset on hiljaa heivattu maailmalle.

Muutamaa isompaa laitetta on kotiin ostettu. Hirmuinen alku innostus kestää sen kuukauden ja sitten se jää joko vaatetelineeksi tai nurkkaan pölyyntymään mielenpahoittajaksi. Jos olisikin tilaa, minne niitä laitteita sijoittaa, löytyisi täältäkin vielä muuta kunnonkohottaja laitetta. Nyt tyydyn noihin pieniin härveleihin, jotka saa paremmin piilotettua, mutta ovat helposti esiin otettavissa.

Isoin on stepperi. Yhden fyssarin mulle parjaama laite. Oli sitä mieltä, että turha häkkyrä. Kengät jalkaan ja ulos, tuulettuu pääkin. -No pitäähän se paikkaansa, mutta kun se ei vaan ole aina mahdollista. Nyt nui liukkaat on onneksi ehkä ohi ja täällä ainakin kadutkin jo putsattu aika isolta osalta. Sateessa ja tuulessa tuiverruksessa mua ei saa tonne käppäilemään. Eikä mun pää ymmärrä moisessa ilmanalassa tuulettua, vaan V.. itutus vaan nostaa päätään. Stepperi on kyllä paikkansa ansainnut täällä talossa. Samalla voi katsoa telkkua, tai taivaltaa sen päällä muuten vaan. Tasapainoa joutuu myös vähän käyttämään, riippuen missä kohtaa askeltaa. Monet vuodet kotona tuo on kököttänyt. En luovu siittä.

Vanha hyvä ystävä stepperi

Kahvakuula 4kg. Itsellä hartiat aukeaa mukavasti, eikä tuo paina liikaa. Mukana tuli myös cd, jossa liikkeet näytetään. En koko kirjoa käy läpi, vaan jotkin itselle hyväsi havaitsemani liikkeet ovat käytössä. Sitten kun oppi vielä panostamaan enemmän yksittäiseen liikkeeseen, ei niinkään kuinka monta toistoa tekee. Ja vielä se pääasia, eli muista hengittää. On se uskomatonta, miten se meinaa välillä unohtua.

Painot itsellä ovat pienet. 0,9kg, jotka sopii hyvin. Eli nämä ovat ainoat talossa olevat. Tiedän, että toisilla on hyvinkin montaa eri painoista painoa. Mulla nuo menee oikein hyvin. Toistoja mieluummin enemmän, jos painot ovat ”liian” pienet.

Sormia jumppaan tuolla iän ikuisella vehkeellä. Toki nyt kun olen taas alkanut enemmän kutomaan, huomaan että siinäkin sormet ovat petraantuneet.

Kahvakuula 4kg, painot 0,9kg

 Kuminauhat. Jos pitäisi valita vain yksi ”jumppa väline”, olisi ne ehdottomasti kuminauhat. On näitä lisääkin talossa, mutta otin tähän esimerkiksi nyt nuo. Harmaa on kevyempi, musta antaa kovemman vastuksen. Kaikkia liikkeitä ei ole pakko tehdä kerralla ja niitä voi myös tehdä istuallaan. Noissa kuminauhoissa ihastuttava puoli on se, että nuo eri liikkeet on painettu noihin nauhoihin. Ei tarvitse erikseen miettiä ja muistella, mitä niitä olikaan. Ohittaa voi liikkeet, jotka ei sinä päivänä itselle ole mielekkäitä. Ja nettihän on oiva lähde etsiä lisää eri vaihtoehtoja. Tuossa on vaan ne perusliikkeet. 

Kuminauhat

Sitten on pakko hehkuttaa tuota pilates rengasta. Olin kahden vaiheilla, että ostanko. Kotona kun paketista avasin, oli ensimmäinen ajatus – Hiivatti, mikä lasten lelu. Ei mitään kunnon vastusta. Mutta, mutta, mutta, nyt joudun pyörtämään puheeni. Siinä joutuu käyttämään kehon hallintaa, sekä itsestäni ainakin huomasin, että en tee liikkeitä kaikkia oikein, eikä meillä kotonakaan mitään kokovartalopeiliä ole, mistä voisi kurkkia. Kävin pari päivää sitten hakemassa olohuoneeseen tuollainen kapean peilin, mikä auttaa kyllä muissakin jumppavälineissä. Eli nyt kun katson peilistä, huomasin heti, kuinka alas kädet jäävät ”roikkumaan” vaikka kuvittelin niiden olevan oikeissa asemissa. Kun liikkeen tekee oikein, se myös tuntuu enemmän. Vaikka tuossa ohjeessa ei ole montaa liikettä ja kun katsoo, näyttää se aika pilipali hommalta, suosittelen kokeilemaan. Rengas antaa kuitenkin samalla tietynlaisen tuen ja vastuksen, vaik ei heti uskoisi.

Pilates rengas

Peilistä on hyvä välillä kurkkia. Itsellä kädet jää aina liian alas roikkumaan.

Sitten mielestäni yksi tärkein jummppaamis muoto on päivään sisälletyt jumppaamiset. Aamulla kun herään, poljen selälläni noin 30 kertaa ilmaan. Uskokaa pois, olen sen nykyään melkein joka aamu muistanut tehdä. Päivällä, kun istun tuolilla, esim. keittiössä, teen tuolijumppaa. Nostelen jalkoja, sekä pakaroita. Samoin myös sohvalla. Kyykkyjä teen myös jossain vaiheessa päivää. Ei rasita yhdellä kertaa liikaa ja antaa tuntee, että jotain saa pienelläkin vaivannäöllä tehdyksi. Tällä akalla alkaa kaikki farmarit putoilemaan jalasta, kun tuo perse alkaa katoamaan jonnekin. Tai persettä kyllä riittää liiaksikin, mutta ne lihakset, mitkä sinne kuuluisi, on huvenneet.

Sitten vielä asiasta kukkakeppiin. Työkkäristä eilen soittivat, kun pyysin selvittämään, että saako sinne TE-palvelun sivulle jotenkin ilmoitettua, että voin tehdä vain osa-aikatöitä, vaikka se ruksi pitää siellä laittaa kohtaan- valmis tekemään kokoaikatöitä. (Olen siis osatyökyvyttömyyseläkkeellä) Eilen sain sitten vastauksen. Voin laittaa CV-esittelyyn erillisen maininnan, että otan vastaan vain osa-aikatöitä, eikä se vaikuta mun liiton päivärahaan, tai siis sen saantiin. Itselle kävi niin, että TE-palveluiden cv-tietojen kautta, eräs työantaja otti yhteyttä ja tarjosi töitä. Olin kuin lottovoiton saannut, kunnes selvisi, että työ on täysillä tunneilla. Ei niitä työnantajan soittoja varmaan ala solkenaan tulemaan, mutta oli tosi ikävä tilanne. Lopulta jouduin selittämään, että en pysty ottamaan sellaista työtä vastaan, koska en pysty enään olemaan töissä täysillä tunneilla. Tiedän, että se nyt ei varmaan ole yleinen riesa. Tuntuu vaan hassulta, miksei siellä ole TE-palveluiden puolelta mitään mahdollisuutta ilmoittaa vain osa-aikatyön mahdollisuudesta. Tai onhan nyt, kun sen siihen CV:hen erikseen tällää. Siitä ei siis saa sanktiota. Silti siellä on edelleenkin ruksittu kohta valmis kokoaikatyöhön, koska muuten ei saa liiton päivärahaa, eikä tulevaisuudessa työmarkkinatukea, jollei töitä löydy.

Ugh, olen puhunut.

Niin totta!

Mikä MS? Milloin MS todettiin? Miten MS todettiin?

Kiitos palautteesta, se on aina paikallaan. Blogi on siis hyvin epätieteellinen. Tarkoitus ei ole käydä läpi eri hoitomuotoja ja taudin kuvia. Eli käydään vaan tätä omaa elämää läpi. MS-tauti(Mäsä) on sairaus, jossa ei ole kahta samanlaista potilasta. Siksi oireisto on myös hyvin moninainen. Kerron nyt kuitenkin pyynnöstä, miten se itsellä todettiin ja miten tähän päivään on tultu.

2004 itsellä ensimmäinen oire tuli näköhermontulehduksena. Itsellä oli ikää 34, lapset asuivat kotona ja kävin töissä. Eli yhtenä toukokuisena sunnuntaiaamuna heräsin ja oikea silmä oli melkein sokea. Asuin silloin Karkkilassa ja sain lähetteen Meilahden silmäpolille. Homma oli aika äkkiä siellä selvä. Silmälääkäri laittoi kuvaruudun huoneen kulmaan palamaan ja kysyi mikä tämä ensimmäinen kirjain on? – Vastasin, että näen valopilkun huoneen kulmassa, mutta jos siinä on jotain kirjaimia, en näe niistä ensimmäistäkään. Näin ollen ei tehty värinäkötestiäkään, vaan siirrettiin silmäpolin osastolle ja aloitettiin samoin tein pulssi (kortisoni tiputetaan suoraan suoneen kolmena peräkkäisenä päivänä) Maanantaina silmäpolilla lääkäri kertoi, että en ole periaatteessa silmäpolin asiakas, vaan kuulun neuron puolelle. Kertoi, että kun pääsen pulssihoidon jälkeen kotiin, tulee kutsu Meilahden neurologian osastolle. Kysyi samalla, että tiedänkö mikä on MS-tauti.  

Meilahdessa magneettikuvien tulos oli neljä demy-plakkia, ja likvor lgG-indeksi 0.72(selkäydinpunktio) arvo oli lievästi koholla, mutta ei ylittänyt MS-taudin raja-arvoa, jolloin sairaus olisi diagnosoitu. Borreliavasta-aineet negatiiviset. ACE normaali(sarkoidoosi)

 Silloin meikussa neuro kyllä kertoi, että joskus ihmisellä voi olla tällaisia harvinaisia näköhermontulehduksia. Muuten sitä ei tavata kuin MS-taudissa. Pulssi kuitenkin toimi minuun hyvin ja näkö palautui melkein sokeasta lähelle samaa tasoa, mitä se oli ennen tulehdusta. Tämä siis 2004.

2007 n.tulehdus uusiutui, johon sain taas pulssin. Muita MS-tautiin viittaavia oireita ei ollut. Elämä jatkui ja kävin säännöllisen epäsäännöllisesti magneettikuvissa ja neurolla.

2011 olin pidemmällä sairauslomalla (2kk) Työterveys lähetti Lohjalle sairaalaan nimikkeellä vasemman käden heikkous, puutuminen ja aivoveritulpan pois sulku.

2012 tehtiin taas magneetti. Tällöin oli yksittäisiä kirkassingnaalimuutoksia, jotka muutoin olivat pysyneet ennallaan, oikealle oli tullut yksi uusi(plakki) Tällöin löydökset ilmoitettiin puhelimella ja neuro kovasti kyseli vointia ja oireistoa. Itse vakuuttelin kaiken olevan ok. Tänä samana vuonna onnistuin murtamaan nilkan jo toisen kerran samasta kohtaa ja vakuuttelin jalan tunnottomuuden ja puutuneisuuden johtuvan tästä asiasta. Varsinkin, kun nilkka leikattiin ja toinen ruuveista oli jäänyt liian pitkäksi ja hankasi jännettä. Kaksi ruuvia poistettiin ja odotin tilanteen sillä korjaantuvan.

Vuoden aikana sitten tilanne muuttui vieläkin oleellisemmin. Vaan, ihminen pystyy helposti itseään huijaamaan. Kroppa ei huijaa. Voimattomuus lisääntyi. Työni oli hyvinkin fyysistä. Väsymys työpäivän jälkeen oli valtava(fatiikki). Silti itse olin sitä mieltä, että mulla kaikki oireet johtuvat työstä ja sen aiheuttamasta niska/selkä oireista. Lämpö alkoi vaikuttamaan olotilaan vastenmielisesti.

2013 kävin taas magneetissa, ennen neuron käyntiä. Jotenkin tiesin jo ennen sitä neuron aikaa, että on pakko tunnustaa itsellekin asian laita. Vuodesta 2004 asti, lääkärin papereissa oli aina lukenut MS-tauti epäily. Eli aikaa oli asian käsittelyyn. 2013 magneettikuvissa näkyi kaulaytimessä singnaalivoimistuma, joka näkyi jo 2012 kuvissa.

Lisäksi oli joku pieni voimistuma kaulaytimessä C II/III nikamavälin korkeudella.

Oireet jotka olivat vaan lisääntyneet vuoden aikana kertoivat omaa kieltää. Joten sain dg:n MS-tauti 9/2013 ja aloitin lääkityksen Rebifillä. Itsellä lääkitykseen totuttautuminen vei kaiken kaikkiaan puoli vuotta. Samalla aloitin 1/2014 uudelleen kouluttautumisen, koska vanhaan ammattiin en olisi pystynyt enää palaamaan(Market-vastaava) Rebifiä pistin kolme kertaa viikossa. Sivuoireita (influenssan kaltaisia oireita, jalkasärkyä ja jäykkyyttä) oli koko käytön ajan. Pahiksia on ollut vielä kaksi kertaa lääkityksen aloittamisen jälkeen. 2/2015, opiskelun loppusuoralla, johon sain pulssin. Viime vuoden loppupuolella, johon sain pulssin 11/2016 Itsehän voin sanoa, että hyvinhän tämä on mennyt. Sairastan siis remittoivaa-relapsoivaa MS-tautia. MS-taudin ilmenemismuotojahan on neljä. Ja kaikkiin muotoihin ei ole olemassa lääkitystä. Lääkityshän sinällään ei paranna, koska tätä sairautta ei pysty parantamaan. Mutta lääkityksellä on pystytty estämään/lieventämään pahenemisvaiheita, jotka taas pahimmillaan eivät palaudu, vaan jäävät olemassa olevaksi riesaksi. Myös lääkevaihtoehtoja on nykyään useampia. Laitan tuohon loppuun linkin, missä saa paremmin selvää lääkityksestä, sairaudesta ja niin poispäin.

Siis miksi voin sanoa, että hyvinhän tämä on mennyt? Toisilla dg:n saamiseen voi mennä useampi vuosi. Ms-taudissa on niin moninaisia oireita, että ne sopivat hyvinkin moneen sairauteen. Itsellähän oli aika selvää, kun tuli tuo näköhermontulehdus.

Miksi sitä diagnoosia ei tehty ennen tuota 2013 vuotta, vaikka ensimmäiset plakit (leesiot) näkyivät jo silloin 2004?

Eihän mun toimintakyvyssä ollut mitään moitittavaa. Käypähoitosuosituskin on muuttunut näinä vuosina, silloin ennen dg:n saamiseen tarvittiin kaksi oiretta tietyn aikavälin aikana. Dg:n saaminen ei tietenkään parannusta tähän tautiin tuo. Mutta saa lääkityksen (riippuen taudin muodosta) Itsehän olen opiskelun jälkeen(valmistuin 5/2015) jäänyt osa-työkyvyttömyyseläkkeelle 6/2015. Työttömäksi jäin 9/2015.

2015 lopussa oli vielä muutto Lohjalle. Ratkaisuun olen ollut hyvin tyytyväinen. Täällä pääsin puolen vuoden työkokeiluun kirjastolla, joka päättyi 1/2017.

Siinä MS-tie tähän päivään, ei niin lyhkäisessä versiossa, mutta pääkohdat kerrottuna.

Tuota kun lukee, niin suoraviivaisesti on menty eteenpäin, mutta lievillä oireilla.

Rebifin olen lopettanut heti alkuvuodesta. Hain/pääsin mukaan lääketutkimukseen. Lääketutkimuksen tavoitteena on selvittää vähentääkö.ofatumumabi pahenemisvaiheita(relapseja) aaltomaisen MS-taudin hoidossa teriflunomidiin verrattuna ja onko se turvallinen.

Ofatumumabi annetaan ihonalaisena pistoksena (kerran kk) teriflunomidi otetaan kapselina suun kautta (joka päivä) Vain toinen saaduista lääkemuodoista sisältää varsinaista vaikuttavaa ainetta ja toinen sisältää varsinaista lääkettä muistuttavaa lumelääkettä. Kukaan tutkimukseen osallistuva ei siis saa pelkkää lumelääkettä.

Niin tai näin, eli kumpa noista lääkkeistä nyt on mulle napsahtanut, on olo ollut parempi, kuin Rebifin käytön aikana. Toki on niitä huonoja päiviäkin ollut muutama, mutta itse olen kokenut saavani tästä tutkimuksesta enemmän hyötyä.

-Piitu

https://www.novartis.fi/tietoa-terveydesta/ms-tauti-eli-multippeliskleroosi

Lämmönsäätelykyky

Tai se, että se ei toimi.

Lauantaina täällä oli hieno ilma, mutta raaka tuuli.

Aurinko kuitenkin houkutteli ulos täältä seinien sisältä. Lähtiessä mietin, että onkohan mulla liikaa vaatteita päällä.

Ei ollut. Koska kamera oli myös matkassa mukana, oli käsissä pelkät kämmekkäät. Kyllä sen itsekin huomasin, että sormet jäätyy, mutta lämpiäähän ne sitten kotona.

Kävin kuvaamassa lintuja ensin Aurlahden rannalla ja Porlassa. Sitten vielä huristeltiin katsomaan, josko täällä ne sinivuokot heräilisi talviunilta. Kyllähän niitäkin löytyi, tuuli vaan alkoi yltymään, ja sormet jäätymään niin, ettei viitsinyt kauempaa pihalla riekkua.

Aurlahti

Sorsat ja nokikana

Naurulokki keskittyi itsensä peilaamiseen.

Sinivuokkoja

Siitä lämmönsäätelystä.

En ole enää montaa kertaa vuodessa käynyt saunassa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että saunan jälkeen tuleva huono olo ja voimattomuus on aika massiivista. Ennen dg:n saamista tiedostin tämän ongelman jo hyvin. Saunan jälkeen jalat löivät niin veteläksi, että piti istuskella voimia keräämässä. Myös huono olo otti yliotteen monesti, joten aloin pikku hiljaa karttamaan saunassa käymistä. Töissä olessani huonosti ilmastoidussa tilassa työnteko oli yhtä tuskaa hellepäivillä. Oli kamalan vaikea selittää, kuinka kaikki voimat vaan häviävät jonnekin, eikä vaan pysty tekemään normaali tahdissa töitä. Toki kyllä ne helteet vaikuttavat perus terveeseen ihmiseenkin. Siksi itsellä tuli välillä sellainen tunne, että mitä siinä miukuut huonosta olosta, sama ongelma se kaikilla on.

Sama se ei kuitenkaan ole. Itsellä kuuma ilma vaikuttaa siten, että kun ymmärrän, että on liian kuuma, on peli selkeästi jo menetetty. Jalat eivät ole enää mukana ja sänky kutsuu.Voimat on tipo tiessään. Eli kroppa ei osaa kertoa ajoissa, että nyt tarvitaan viilennystä.

Lauantaina ensimmäisen kerran osasin yhdistää asian toisin päin. Vaikka itsellä oli olevinaan lämpimästi yläosassa vaatetta, ei mulla ollut jaloissa kun collarit. Tietysti olivat kengät ja villasukat. Siellä ulkona en vaan taas huomannut, vaikka oli raaka tuuli, kuinka kylmät jalat sitten olivat, ennen kuin päästiin kotiin. Eli mun aivoihin asti ei tule sitä tietoa, että täällä jäädyttäisiin nytten.

Huomasin, että jalat ovat jäässä ja kulkeminen samanlaista kun muutenkin palelevalla ihmisellä. Kotiin kun päästiin, ajattelin että kohta ne kintut lämpiää. Lämpenihän ne, niin kuin sormetkin, mutta samalla se laukasi hervottoman jalkasäryn, jonka kanssa tuskailin sitten illan. Mietinkin, että kun noita jalkasärkyjä on ollut useamminkin, kuinka monesti ne ovat johtuneet kylmistä kintuista. Sukkahousuja ja muita vastaavia, kun en ole osannut koskaan käyttää.

Jollei nuo ilmat lämpene, pitää testi mielessä kokeilla collarit ja siihen jotkut toiset pöksyt päälle. Nuita jalkasärkyjä, kun ei viitsisi turhaan kärvistellä. Ja jos johtuu vaan omasta paukapäisyydestä, olisi siihen helppo ratkaisu. Muutenkin, kun yhtäkkiä päivän kävelymatka on kuin taikaiskusta joinakin päivinä merkittävästi lyhentynyt. Aloin vasta miettimään, että onko kintut ollut jo niin jäässä, että en vaan ole huomannut syy/yhteyttä. Hah, hah, siinäpä taas pohdittavaa.

Tämä on tällaista kokoaikasta opiskeltavaa omasta kropasta. Se mikä sopii yhdelle Mäsälle, ei sitten sovi toiselle Mäsälle. Sitten kun kroppa ei osaa antaa kaikkia tarpeellisia signaaleja, ei aina osaa edes haarukoida, mistä se oikeasti johtuu.

Vastapainoisesti sunnuntaille, otin itselleni yhdeksän tunnin lipasvahtivuoron kunnallisvaalipäivään. Vuoron piti olla ensin 11 tuntia, mutta sitten sain sen vaihdettua yhdeksään tuntiin.

Fiilis oli hyvä, iloisia, mukavia ihmisiä liikkeellä. Aamulla yhdeksältä aloitin heti sukan kutomisen. Ja sukkaparin sainkin kudottua kello 16:een toista mennessä, vaikka siinä tein välillä tuolilla jumppa liikkeitä. Söin ja kävin jaloittelemassa, kun ei ihmisiä näkynyt. Loppuaika meni kirjallisuuden merkeissä, eli Miika Nousiaisen Juurihoitoa.  Vaan yhdeksän tunnin istuminen, oli kyllä loppuajasta yhtä tuskaa. Kiitin luojaani, että en ollut sitä 11:ta tuntia, koska mut olisi saannut varmaan kantaa autoon.

Eli tästä voisi taas sanoa: En kestä kuumaa, en kestä kylmää, en pysty kävelemään liian pitkiä matkoja, tarvitsen välillä penkin jalkojen lepuutukseen, en voi istua liian kauan, en ymmärrä milloin on kylmä, en ymmärrä milloin on liian kuuma. Tätä listaahan voisi taas, jatkaa ja jatkaa. Mutta tässä on taas tämän Mäsän hulluus, jota on vaikea selittää. Monesti varmasti muut pyörittelee päätään mielessään, kun välillä ei tunnu mikään olotila kelpaavan.

Sunnuntain lipasvahtivuoron aikaansaannokset. Pari sukkia, sekä juurihoidon alkua.

Aina ei oo hyvä päivä.

Loppuviikosta oli taas sellaiset väsy, väsy päivät. Jos sen kaiken, mitä suunnittelen ajatustasolla päivän aikana tekeväni toteutuisi, olisi meno täällä hurjaa. Totuushan on vaan se, että kauheasti suunnittelee ja ajattelee,….toteutus ensi viikolla. Välillä toitotan itselleni, että ei saa jäädä tuleen makaamaan,…heh, jään silti. Tai sitten otti niin koville, kun vanhenin taas yhden vuoden, että muija on ihan katki pelkästä ajatuksesta.

Synttäri kukat piristää silti aina.

Sitten on ne pakolliset menot, kun on sovittu, eikä niistä voi luistaa. Olin lauantaina Pieni ele lipasvahtina. Jep, aamulla oli jo pirun paha ja väsy olo. Siinä kun neljän tunnin vuoroani istuin, väistyi se paha olokin. Tai sitten auttoi se, että ihmisiä oli paljon liikkeellä, hyväntuulisia, ja se sitten tarttui itseenkin ja vei ajatukset muualle.

Kyllä tuo kattimatti saa myös hyvälle mielelle. Yhtä pöhkö ilman mäsää :)

Sunnuntaina oli mäsäkerho. Luennoitsija puhui kuntoutuksesta, tai kuntouttamisesta, mikä kai parhaiten kuvaa tilannetta. Asia ja keskustelu oli tosi hyvä. Saan aina kuitenkin, jotenkin, jonkin katastrofin aikaiseksi, niin tälläkin kertaa. Kun olisi pitänyt laittaa tarjottavia esille, juoksentelin puoli tuntia, kuin päätön kana etsimässä yhtä oven eteen tulevaa luiskaa, mitä nyt en etsinnöistä huolimatta löytänyt. Mutta jotta elämä ei ainakaan tulisi helpommaksi, lopuksi kadotin vielä yhden tärkeän avaimen, minkä puuttumisen vasta kotona huomasin. Siinä sitten vietin yhden huonosti nukutun yön, vaikka tiesin avaimen löytyvän (ja löytyihän se), mutta kun ei pystynyt nukkumaan, niin ei pystynyt. Ehkä kaikesta tästä ylimääräisestä äksönistä johtuen, päätti jalat silloin illalla aloittaa mukavan iltasäryn, jota sitten siinä sivussa riitti mukavasti aamuyön tunneille. Päätti sitten lopuksi muistuttaa olemassaolostaan vielä suonen vedoin. Olipa taas vähemmän nautittava kokemus. Sitten aamulla miettii, että miksen ottanut sitä särkylääkettä ja hakenut sitä mangnesiumia..Niinpä, älä muuta sano. Sama tyhmä pää kesät ja talvet.

Tänään olen sitten kuin nukkuneen rukous ja se pyhästi itselleni lupaamani alkuviikon siivous odottaa nyt vaan enää sitä siivoojaa. Se, mikä tästä kaikesta on pelkkää mäsää, ja mikä omaa pöllöyttä? Tiedä häntä, mutta sydämen tykytyksiä kyllä itselleni osaan hankkia omiksi tarpeiksi.

Laskeskelin juuri, että puolitoista viikkoa pääsiäiseen, mitä nopeammin ryhdyn moppaamaan, sen mukavampi on pääsiäistä viettää.

Ei vaan, kyllä täällä torpassa yleensä pyritään useamman kerran viikossa imuroimaan, mopataan tarvittaessa ja laitellaan paikkoja kuntoon. Tämän alkuviikon vakaa päätös, oli tyhjennellä taas kaappeja ylimääräisistä tavaroista ja pohjustaa siivousta pääsiäiseen. Nyt voin ainakin heti luopua ajatuksesta suursiivous. Jos yrittäisin edetä huone kerrallaan voimien mukaan, niin ehkä jotain näkyvää jälkeä syntyy ennen pääsiäistä.

Ihanaa viikkoa kaikille